Elina KoivistoViimeisen kuukauden aikana olen jumittunut usein Facebookiin lukemaan tuntemattomien naisten kertomuksia. Naisten seksuaaliseen häirintään ja ahdisteluun keskittyneet ryhmät #dammenbrister, #totuusvapauttaa, #minämyös ovat vieneet huomiostani ja ajastani leijonanosan. En koe kuitenkaan, että olisin tehnyt huonoja valintoja. Käynnistäessäni Puhkea kukkaan -projektia minulla oli ajatuksena, että naiset voisivat tukea toisiaan myös silloin, kun he ovat kokeneet seksuaalista ahdistelua ja häirintää. Vaikka olen itsekin joutunut lievän seksuaalisen ahdistelun kohteeksi, en olisi ikinä voinut kuvitella, millaisissa helvetillisissä tilanteissa lukemattomat naiset ovat olleet lapsina, nuorina ja aikuisina.

Eräs nainen osoitti FB-päivityksessään syyttävän sormensa vahvasti kirkkoa ja Raamattua kohti. Hänen mielestään kirkossa ei ole vielä edes alettu käydä seksuaaliseen häirintään ja naisen asemaan liittyvää keskustelua. Raamattu on hänen mielestään hyvin patriarkaalinen kirja, josta hän naisena ei voi löytää esikuvia.

Olen samaa mieltä siitä, että kirkossa ja kaikissa hengellisissä yhteisöissä pitää tehdä parannusta. Yksikin pappi, nuorisotyönohjaaja tai isonen, joka kourii, ehdottelee sopimattomia tai vielä pahemmin rikkoo tytön tai naisen rajoja, on liikaa. Silti en ole voinut lukiessani kertomuksia välttyä ajatukselta, että olen varjeltunut monilta asioilta sen vuoksi, että olen liikkunut koko ikäni kristillisissä piireissä. Olen kohdannut paljon miehiä, jotka ovat kohdelleet minua tasa-arvoisesti, kauniisti ja kunnioittavasti. Toki olen kokenut myös huonoa kohtelua: seksuaalista häirintää, manipulointia ja hengellistä väkivaltaa. En kuitenkaan usko, että vika on kristinuskossa ja Raamatussa, kun kristityt miehet ovat kohdelleet minua huonosti. Enemmänkin kyse on ollut ehkä siitä, että nämä miehet ovat olleet enemmän uskonnollisia kuin aitoja Jeesuksen seuraajia.

On totta, että nykynaisen on vaikea löytää Raamatusta itselleen esikuvaa. Kukapa meistä haluaisi olla kuin Ruut, joka jätti oman kansansa ja lähti anopin mukaan menetettyään traagisesti miehensä. Esterkin kuulostaa jotenkin haastavalta samaistumiskohteelta. En minä ainakaan haluaisi identifioitua missiksi, jonka ainoana tehtävänä on näyttää hyvältä ja miellyttää kuningasta. Esterin ja hänen miehensä suhteen epätasa-arvoisuudesta kertoo traagista kieltä se, miten kuninkaalla oli oikeus antaa tappotuomio vaimolleen, jos tämä tuli häiritsemään häntä ilman lupaa. Melkoinen liitto!

Raamatusta voi kuitenkin löytää positiivisempiakin rakennusaineita naiseudelle tai kristityn naisen identiteetille. Raamattua lukiessa pitää ottaa huomioon se, millaisessa maailmassa se kirjoitettiin. Raamatulle ja kristinuskolle ei tehdä oikeutta, jos sitä verrataan nykyaikaan ja tuomitaan sillä perusteella. Yksi lempiteologeistani, John Ortberg, käsittelee kirjassaan ”Kuka tuo mies on?” puhuttelevasti naisen asemaa Raamatussa. Hän tuo esille, miten usein ongelma on se, että kertomuksia naisista on tulkittu kirkossa negatiivisesti. Raamatunkertomuksiin on ladattu painolasteja, joita niihin ei tarvitsisi laittaa. Esimerkkinä hän kuvaa sitä, miten Magdalan Marian on oletettu olevan prostituoitu, vaikka raamatunkertomusten perusteella niin ei tarvitsisi ajatella.

Vanha testamentti on kuvausta juutalaisen kansan historiasta. Juutalaisuudessa oli erilaisia tapoja suhtautua naisiin jo Raamatun aikaan. Jotkut rabbit suhtautuivat naisiin todella vähättelevästi, mutta juutalaisuus erosi muista Välimeren kansoista merkittävästi opettaessaan, että naiset heijastavat täydellisesti Jumalan kuvaa siinä missä miehetkin. Muinaisessa kreikkalais-roomalaisessa maailmassa oli valtava pula naisista, koska monet tytöt jätettiin kuolemaan heti synnyttyään. Romuluksen lain nojalla isä oli velvollinen kasvattamaan kaikki terveet poikalapset mutta vain esikoistyttären; kaikki muut voitiin heittää pois. Kreikkalainen runoilija Posidippus kirjoitti: ”Jokainen kasvattaa pojan, vaikka olisi köyhä, mutta hylkää tyttärensä, vaikka olisi rikas.” Voi, kuinka julmaa!

Uudessa testamentissa naiset ovat esillä yllättävän paljon, jos verrataan sitä naiseuden historiaan. Jeesus on paljon modernimpi kuin Martti Luther tai Sigmund Freud. Jeesus näki aikansa naiset arvokkaina ihmisinä eikä seksuaaliobjekteina. Vaikka Jeesuksen 12 lähintä opetuslasta olivat miehiä, on monissa raamatunkertomuksissa viitteitä siihen, että Jeesus opetti myös naisia. Roomalaisessa kulttuurissa oli päivänselvää, että vaimo seurasi miehensä uskontoa. Jeesuksen liikkeessä naisilla oli Jumala, jonka asema oli korkeampi kuin heidän aviomiestensä asema. Niinpä he olivat jopa valmiita vaarantamaan henkensä seuratessaan Jeesusta.

Ortberg tulkitsee mielenkiintoisesti klassikkokertomusta Martasta ja Mariasta. Kertomuksen ydin ei ole hänen mukaansa siinä, että olisi parempi stressata vähemmän ja hidastaa elämää. Sen sijaan kertomuksen keskuksessa on sanonta ”istua jonkun jalkojen juuressa”, joka tarkoittaa opetuslapsena olemista. Jeesus nostaa Marian Martan esikuvaksi siinä, että tämä tahtoo olla Jeesuksen seuraaja eikä tyydy perinteiseen naisen rooliin miesten palvelijana. Martta teki sitä, mitä kulttuuri arvosti naisissa: siivosi taloa ja laittoi ruokaa. Maria puolestaan teki sitä, mitä kulttuuri arvosti miehissä: ryhtyi opetuslapseksi. Jeesus sanoi, että Maria ymmärsi asian oikein. Jeesus kutsui naisia opetuslapsikseen.

”Minä olen meidän perheessä Maria ja sinä Martta”, totesin miehelleni hänen puuhatessaan mieluisissa kotitöissä minun lukiessa hengellisiä kirjoja. Iloitsen siitä, että saan elää näin tasa-arvoisessa parisuhteessa, jossa molemmat saavat toteuttaa itseään taipumustensa mukaan ja jossa yhdessä kannetaan ikävien töiden taakka. Toivon, että lapsemme saavat hyvän mallin siitä, miten nainen ja mies on tarkoitettu toisilleen kumppaneiksi. Yhteisessä perheessä ei ole herraa ja palvelijaa. Tosin me vanhemmat valitamme joskus siitä, miten olemme hyvinpalkattuja orjia lapsille. Ehkä pitää tehdä tässäkin asiassa parannus ja laittaa lapset kunnolla hommiin joulusiivouksen merkeissä. Toimivassa perheessä tavoitteena kai pitäisi olla, että kaikki voivat sekä saada apua että auttaa ja palvella. Uskon, että sellainen elämä on Jeesuksen mieleen.

Elina Koivisto