Sinullakin on ääni.

Asunnottomien yössä heräsin ajatukseen siitä, kuinka valtavan onnekas olen. Minä olen terve,
minulla on koti ja perhe, ruokaa jääkaapissa, lämpimiä vaatteita talven varalle. Minun lapseni on saanut syntyä maahan, jossa on turvallista. Enkä ole tehnyt mitään ansaitakseni tämän.
Ei minullakaan ole paljoa. Mutta kuinka paljon minun vähäni oikeasti on! Täällä aivan lähellä elää ihmisiä, joilla ei ole yhtään mitään. Lähellä ja kaukana elää ihmisiä, joilta on riistetty turvallisuus, ihmisyys, perhe, lapsuus, koti. Kaikki.
Mutta meillä jokaisella on ääni. Ääni ja kyvyt tehdä jotain, joka voi antaa edes vähän hyvää toiselle. Pientä lohtua, toivoa, tunnetta siitä, että toisella on merkitys. Tehdä rakkauden tekoja.

Minä lauloin tänään lauluja toivosta. Siihen haluan ripustautua, kun maailman raadollisuus ja kipu vyöryy ylitse ja tuntuu, että avuttomana musertuu kaiken alle. On toivoa! On pakko olla toivoa. Mitä jää jäljelle jos toivo katoaa?
Miten siis jaksaa toivoa? Ehkä tekemällä niitä pieniä rakkauden tekoja. Kenties antamalla vähästään jollekin, jolla on vielä vähemmän. Käyttämällä ääntä.
En tiedä vastausta. Mutta tänään lauloin ja sydämessä soi vieläkin.

– Rosa Nyman